Ninnin MEJÄ-koetulokset ja -arvostelut

MEJÄ-koe Kouvola 23.8.2026

VOI 0

Tuomarina Tuire Lindfors.

Makaus nuuskitaan ja Ninni lähtee tarkasti liikkeelle ja etenee sopivaa vauhtia jäljellä. Määrätietista työtä makaukselle. Se nuuskitaan nopeasti pysähtyen. Makauksen jälkeen jälki leikkaa vanhan varusmiesten leirin jälkineen, Ninni aloittaa tarkistelut leirialueella aina hukkaan asti. Uuden alun myötä edetään 1. kulmalle, missä ensin suoraan kulman taakse ja sieltä käännös määrätietoisesti kohti edellistä leirialuetta. Tästä 2. hukka. Osoitetaan Ninnille verijälki 2. osuuden alusta. Jäljestys ei kuitenkaan etene ja Ninni lähtee seuraamaan muita jälkiä läheiseltä poterolta. Tänään Ninni lankautui varusmiesten jättämille jäljille. Halutessaan se pystyy tarkkaan jälkityöhön.

MEJÄ-koe Kouvola Tirva 9.8.2026

VOI 3/22

Tuomarina Karla Sohlman

Ninni tutkii alkumakauksen hyvin ja saatetaan matkaan mallikkaasti. Alkaa iloisesti pomppiva, eteenpäin vievä jälkityö, jossa käytetään pääosin ilmavainua. 1 os. hyvin, tehden muutamia pistoja sekä pyörähdyksiä os. aikana. Makauksen nenäisee vauhdissa yli mennessään, 1 os. menee, on katko. Veretyksen lopusta pieni rengastus uutta os. kohti, mutta saa jonkun mielenkiintoisemman hajun ja lähtee korvat lepattaen sen perään 1. hukkaan asti. Uusi yritys 2.n os. alusta. Se oli ensimmäisen os. toisinto makuun osoittamaansa myöden. 2.n kulma tarkasti, 3.s os. mennään myös hyvin jokaisella pistolla sekä pikku pyörähdyksellä. Makaa ei saa. 3.s kulma tarkasti. 4.s osuus onkin jo melko rauhallista meno eikä tehdä montaa pistoa. Mutta sitten taas joku ihana juttu tunkeutuu Ninnin nenään ja lähdetään määrätietoisesti 2.n hukkaan. Uusi yritys ja loppu hyvin kaadolle joka kiinnosti paljon. Viimeisen os. makaus osoitettiin hyvin! Ninni osoitti omistavansa jälkikiron nenän ja annettu tehtävä oli mieluinen. Tänään harmittavasti työtehtävä unohtui pariin kertaan, mutta tästä on hyvä jatkaa, sillä jäljestäjä Ninni kyllä osaa. PS. Alkua vähän rauhallisemmaksi, niin ei mene hosumiseksi.

MEJÄ-koe Kouvola Vekaranjärvi 24.8.2025

VOI 1/49

Tuomarina Tuire Lindfors:

Ninni nuuskii alkumakausta ja aloittaa jäljestyksen rauhallisesti ja jälkitarkasti. Jäljellä se etenee sopivalla vauhdilla jäljenmukaisesti ja tasaisen varmasti. 1. osuudella pysähdytään kyyhkysen jäännöksillä, muutoin osuudet hyvin muutamin tarkastuksin ja jäljen suuntaa varmistaen. Kulmat jäljen mukaisesti. Katkokulmalla veritys loppuun ja tarkistuslenkein hakee seuraavan osuuden. Makaukset Ninni osoittaa selvästi pysähtyen ja nuuhkien. Kaadolle epäröimättä, se kiinnosti ja sen luo jäätiin. Erinomainen suoritus tänään koiralta ja sen ohjaajalta.
MEJÄ-koe Savitaipale 3.7.2024

Ninnin kanssa MEJÄ-iltakokeessa ja tuloksena VOI 3 ja 21 pistettä. Ninni jäljesti hienosti kolme osuutta ja jäljen loppupäässä viimeisellä osuudella tuli harmillisesti kaksi hukkaa. Katkokulma selvisi helposti ja 3/4 makausta merkattiin. Kokonaisuutena oikein hienoa työtä!
Minä sain samalla suoritettua MEJÄ-toimitsijuuden, joten päästään suunnittelemaan lisää kokeita!

Kuvateksti

MEJÄ koe Luumäki 30.7.2023

Tulos AVO 1/49 --> siirto VOI-luokkaan

Tuomarina Esa Pekkarinen

"Alkumakuun tutkinta. Alkaa rauhallinen tarkka jäljen päällä etenevä sekä maa- että ilmavainuun tukeutuva jälkityö. 1. osuudella pari narun mittaista tarkistusta. Kulmat tarkasti. Makuu osoitetaan. Toinen osuus aivan jäljen mukaisesti ja toinenkin kulma tarkasti ja makuu osoitetaan. Viimeinen osuus myös tarkasti ja kaatoa jäädään tutkimaan. Vaikuttava äänetön itsenäinen suoritus."

MEJÄ-koe Taipalsaari 16.7.2023

Tulos AVO1/50

Tuomarina Kari Muje

"Hyvin ohjattu ja merkattu lähtö. Ninni tarttuu jälkeen hanakasti. Maavainulla edetään jälkitarkasti. Pari kertaa pysähtyy tekemään tarkistusta jäljen päällä ja loppusuoran alussa pieni tarkastus riistajäljelle, siitä ripeästi takaisin. Jäljestys etenee maastoon sopivasti, loppua kohti mukavasti reipastuen. Ninni tutkii molemmat makaukset huolellisesti ja näyttää kulmat tarkasti. Sorkkaa jää tutkimaan tyytyväisenä. Ninni osoittaa kaikkia hyvän jäljestäjän ominaisuuksia ja yhteistyö toimi."

MEJÄ-koe Taipalsaari 27.5.2023

Tulos AVO2/36

Tuomarina Kati Huovila

"Tomerasti ja innokkaasti kohti alkumakausta, mikä tarkasti haistellen eikä lentäen lähteneen kanalinnun hajut vaikuttaneet. Maavainuista jäljestystä 2-osuuden puoliväliin, kunnes kirsu nousi metsäkanalinnun maastalähdöstä vaan kehoituksin ja kaarroksin verijälki taas kiinnosti. Uudelleen 3-osuuden lopulla koppelo lähti lentoon ja koira lähti toispuolelle jälkeä. Kaato oli lähellä, tuuli vaikutti ja maassa oli myös sorkkajälkiä. Hukka. Makauskulmat erittäin selvästi ilmaisten. Hukan jälkeen maa- ja ilmavainulla verijälkeä suoraan sorkalle minkä omi leuat pitäen kiinni."


Kuvan meistä nappasi oppaana ollut Satu Karjalainen.

MEJÄ-koe Elimäki 7.8.2022

Tulos AVO 0

Tuomarina Jarno Hynninen

"Ninnin ensimmäinen koejälki. Tunnustelevaa ja rauhallista vauhtia matkaan. Pienen hakemisen jälkeen alkaa varsin tarkka jäljestäminen. Kaksi osuutta verijälki kiinnosti, edettiin jäljen päällä. Toisen osuuden lopulla muut jäljet veivät mukanaan. Pikaisesti kolme hukkaa ja tuomari keskeyttää kokeen. Loppu harjoitellen. Kulmat selvisivät tarkalla kännöksellä, makuut voisivat kiinnostaa enemmän. Kaksi osuutta kulkivat kuin vanhalla tekijällä."

Ninni ensimmäisellä treenijäljellä huhtikuussa 2022.